Paluu vuosien taakse

Nyt se sit tapahtui, hetki mitä olen vuosia odottanut tapahtuvan. Tämä blogi ei enää pysynyt anonyyminä. Siihen kaiken perustin, ei nimiä, ei pahaa mieltä kenellekkään. Kyse koko blogissahan on mun fiiliksistä ja tuntemuksista. Nyt alkoi sit tapahtua. Tämä aikaisemmista teksteistä tuttu ensirakkauteni oli saanut kuullut asioista, jotka löytyvät täältä. Hän ei kuitenkaan itse tiedä tästä blogista, eikä näin ollen kykene edes ymmärtämään. Aukaisin koneeni ja huomasin saaneeni häneltä viestin: "mitä helvetin paskaa sä jauhat musta ihmisille ja kerrot asiat täysin vääristetysti?? Jos oot jostain mulle noin helvetin katkera että täytyy ihmisille puhuu iha puuta heinää ni voisit kyl olla sen verran aikuinen että sanoisit ongelmas mulle päin naamaa!!!" Näinpä näin. Mietin hetken josko kertoisin hänelle, että kaikki mitä hän on kuullut on vuosien takaiset kirjoitukset täältä. Kaikenlisäksi naurahdin sanalle "vääristetysti". Ei rakas ihminen, se ei ole vääristetty, vaan minun silloiset tunteeni, joita ei voi vääristää. Hänellä on tietysti täysin omat tunteensa ja ajatuksensa silloisista tapahtumista, jotka osuvat vuosille 2010 ja 2011. Mutta omia tunteitaan ei voi vääristää. Ja niistähän vain on kyse. Näin minä asiat koin ja tunsin. Katkeruus oli suurta tuolloin kun kaikki tapahtui, ja on uskomatonta, että näiden vuosien jälkeen hän vasta saa kuulla mitä tunsin. Toki hän tiesi, olin minä kertonut kuinka häntä rakastin vaikka hän rakasti miestään. Siitähän koko blogi sai alkunsa. Kuinka saada vihainen nainen ymmärtämään, että hän ei edes tiedä mistä puhuu, ennenkuin tämän blogin koskaan tulee näkemään. Toiseksi, kuka haluaisi palata vanhaan ja kerrata ikävät asiat uudestaan läpi. Eli sitä päivää odottaen. Kun se tapahtuu, on koko blogi menettänyt päiväkirjamaisen tarkoituksensa, ja on aika haudata tämä blogi. Lopullisesti. Kun tätä luet, katso kaksi ensimmäistä tekstiä mitkä olen kirjoittanut, ja katso päivämäärät, ne kertovat sinusta. Ja kyllä, tämä lause on osoitettu juuri SINULLE.

Kuinkas sitten kävikään

Siitä on aikaa kun viimeksi tänne kirjoitin. Viimeisen kirjoitukseni jälkeen poistin kaikki tekstini, ikäänkuin olisin pyyhkinyt tapahtuneet elämästäni. Poissa silmistä, poissa mielestä. Totuus kuitenkin on, ettei mennyttä voi muuttaa, eikä pidäkkään. Siihen ei pidä jämähtää, muttei siitä voi luopuakkaan. Kaikesta oppii, niin myös minä. Jonkin aikaa sitten julkaisin osan teksteistäni uudelleen tänne ja mietin, josko jälleen alkaisin kirjoittaa. Koska viime kerrasta on aikaa, kysymys kuuluukin..mitä tapahtui kaiken jälkeen?

Uusi työ lähti paremmin kuin hyvin käyntiin. Asennehan kaiken ratkaisee, ja kiitollisuus uudesta mahdollisuudesta hoitaa asiat kuntoon vaikutti myös työhöni. Suhtauduin asioihin uudella näkökulmalla ja lupasin itselleni olla mahdollisimman hyvä työntekijä sekä näyttää kaikille mihin pystyn. Näin myös kävi. Kiitosta sateli yllättävän nopeasti ja ahkeruuteni palkittiin. Samalla olin muuttanut takaisin äitini luokse ja alkanut myös näin kasata elämääni uudelleen. Ulosoton kanssa temppuilu oli pitkä ja kivinen tie joka vaati paljon verta ja hikeä, mutta koko summa oli kuin olikin ajan kanssa kokonaan kuitattu. Ei ole helppoa, kun palkasta lähtee automaattisesti 1/3 ulosottoon. Vaikeinta oli kuitenkin tieto siitä, etteivät palkastani lähteneet rahat olleet minun alunperinkään, joka kuukausi paperilla muistutus siitä, miten pahasti sitä joskus tulikin mokattua. Toisaalta se innosti yrittämään kahta kauheammin. Ja kauan sitä maksettiinkin.

Pikkuhiljaa pystyin jo ajattelemaan ihmissuhdetilannettani. Kun oma pääkoppa alkoi olemaan jo kunnossa, kykenin jo antamaan ajatuksia mahdollisille uusille naisille. Ja kuinkas sitten kävikään.. Ihastuin. Tasapainoinen ja mukava nainen kaikinpuolin. Tapasimme muutaman kerran baarissa ja mietin itsekseni, ettei ole mahdollista, että kaikki menee näin hyvin. Kunnes tieto iski vasten kasvoja. Hän oli kihloissa miehen kanssa. Ei taas. Ei enää ikinä. Aikaisemmista kirjoituksistani tutun rakkautteni muistaen, en halunnut sekaantua parisuhteisiin ollenkaan. Harmittelin tapausta, vitun heterot, aina tiellä. Joka tapauksessa yhteinen aikamme tämän uuden naisen kanssa oli mukavaa, vaikka tiesin ettemme voisi olla kuin ystäviä. Näimme useasti baarilla ja pidimme hauskaa. Eräänä kertana kaikki kuitenkin muuttui.
Vietimme tapamme mukaan iltaa baarissa ja istuimme kahden tiskillä. Hän katseli minua pitkään ja tutkiskellen. Ihmettelin käytöstä ja hetken hiljaisuuden jälkeen hän sanoi hiljaa "mä taidan olla ihastunu suhun". Tässä vaiheessa meinasin tippua jakkaralta ja tukehtua kaljaan.

Nuo olivat viimeiset sanat mitä olisin uskonut kuulevani hänen suustaan. Varsinkin, kun hänen kihlattunsa oli samassa baarissa. En tiennyt mitä sanoa, olinhan itsekkin ihastunut kyseiseen naiseen. Mielessäni pyöri aikaisemmat tempaukseni ja mietin pitkään, haluanko lähteä uudelleen pelleilemään ja satuttamaan itseäni, kun vihdoin ja viimein olen ehjä. Minkäs sitä itselleen voi. Näinpä kerroin hänelle, että tunteet ovat molemmanpuoleiset. Ja taas sitä mentiin, sairaan kaunista kolmiodraamaa kuukaudesta toiseen. Jälleen kerran mies oli tietoinen minusta, mutta hänen ajatuksensa olivat ristiriitaiset. En tosin itsekkään tiennyt, mitä hain, saati sitten mitä tämä nainen halusi.

Kuukaudet vierivät eteenpäin ja minä sekä naisen kihlattu jaoimme aikamme naisen kanssa. Tunteet syventyivät ja me lähennyimme aina vain enemmän. Tuli huhtikuu ja vietin perjantaita kotona punaviinin parissa kun puhelimeeni saapui viesti häneltä "mä vittu tapan itteni". Pelästyin ja soitin mitä on tapahtunut, johon nainen vastasi että hänen miehensä oli jättänyt hänet. En tiennyt taaskaan mitä sanoa. Tottakai olin pahoillani, sillä itkuisen naisen äänestä kuului rehellisesti, miten järkyttynyt hän oli. Toisaalta, tämähän oli varsinainen lottovoitto minulle, ei tarvitse enää jakaa ketään. Muutaman päivän kuluttua jälleen näimme ja niin häiriintynyttä kun se olikin, samalla kun vietimme "laatuaikaa", myös lohdutin häntä. Oli sydäntä raastavaa kuunnella hänen itkuaan tietäen, miksi nainen itki. Ei minun vuokseni, vaan rakkautensa. En varmasti olisi kestänyt sitä, jos olisin naista itse silloin rakastanut. Hiljalleen hänen haavansa alkoivat parantua ja me jo lähestulkoon seurustelimme. Tai periaatteessa seurustelimme, me vain emme sitä olleet "virallistaneet". Vietin yhä enemmän aikaa hänen luonaan ja kerroin hänelle hakevani asuntoa. Hieman kierrellen hän pyysi muuttamaan luokseen. Sanoin miettiväni asiaa, sillä tunteeni olivat yhtä sekasortoa. Totta helvetissä minä hänestä pidin, mutta rakastinko? Jossain vaiheessa ajattelin oppivani rakastamaan uudelleen, en enää rakastuisi päätä pahkaa vaan kaiken kokemani jälkeen olisin niin kylmä ja julma, että joutuisin opettelemaan rakastamaan. Loppujen lopuksi me virallistimme suhteemme ja koska oleskelin hänen luonaan suurimman osan ajasta, päätin kuin päätinkin muuttaa. Kaikki ei tuntunut kuitenkaan oikealta.

Sillä minä todella opin rakastamaan. Olin niin tyytyväinen silloiseen tilanteeseen, etten halunnut ajatella vastoinkäymisiä taikka ongelmia. Halusin olla tasapainoinen, halusin oman ihanan pullantuoksuisen elämän kaiken häslingin jälkeen. Siihen tasapainoon mitä todellisuudessa rakastuin, ennen kuin opin naista rakastamaan. Yhtälön voi määrittää jo edellisestä. Huonostihan siinä kävi. Suljin silmäni kaikelta pahalta ja sulatin lähestulkoon kaiken naisen tekemisen sekä sanomiset enkä hetkauttanut päätäni mistään, ennen kuin oli liian myöhäistä. Ongelmat pamahtivat kaikki kerrallaan päin kasvojani. Kyseessä oli niin suuri umpisolmu, ettei sen avaamiseen nykyteknologialla ollut resursseja. Jääräpäänä halusin kuitenkin yrittää selvittää mistä on kyse, mutta kaikki oli yhtä tyhjän kanssa. Naiseni oli tapaillut miestä selkäni takana ja hän ei enää tiennyt mitä halusi. Syy ei kuulemma ollut tämä kyseinen mies, vaan hänen omat ongelmansa joita en koskaan saanut selville. Verisien tappeluiden jälkeen olin yksinkertaisesti aivan loppu, tää oli niin nähty juttu. Ja niin useasti siitä hänelle sanoin..ole rehellinen.

Pahin pelkoni toteutui. Menettää se kaikki kaunis mitä ympärilleni olin onnistunut rakentamaan. Ja sen vuoksi itkin, niin saatanan monta päivää. En halunnut luopua arkirutiineista, en asunnosta enkä omasta tunnelmasta. Eron kestäisin, mutten sen ympärillä tapahtuvia asioita. Jälleen asunnon hakuun, muutto edessä, selitykset kaikille miksi näin kävi ja olenko kunnossa.. Se vitutuksen määrä. Ihmisiä eroaa koko ajan ja uusia suhteita luodaan sitä mukaan. Asenteeni toki oli itse eroa miettiessä suhteellisen tyyni, sillä se oli ollut mielessä jo pitkään. Silti mistään iloisesta tapahtumasta ei koskaan kuitenkaan ole kyse.

Pikkuhiljaa siitä se taas lähti. Jäin asumaan edelleen samaan asuntoon, joskin siksi aikaa, että uuden asunnon löytäisin. Jonkin ajan kuluttua duuni toi tullessaan ylennyksen esimiesasemaan ja taas oli omassa elämässä kaikki kunnossa sekä tapahtumia enemmän kuin kerkesi ajatella. Kämpän etsiminen ei mikään helpoin homma täälläpäin ole, joten koin parhaaksi muuttaa tilapäisesti takaisin porukoiden luokse, sillä molemmat olimme eläneet täysin omaa elämää jo pitkään. Kaiken paskan jälkeen onnistuin tilanteen hoitamaan ilman vihaa toista ihmistä kohtaan, vaikken häntä pysty tuskin koskaan samalla tavalla arvostamaan, kuluneesta ajasta huolimatta.

Olen kuitenkin edelleen ehjä, enkä missään vaiheessa hajonnut, päinvastoin. Tunnen olevani enemmän elossa kuin koskaan ja ennenkaikkea onnellinen. Sekä ihastunut. ;) Miten sitä voikin osata taas nauttia kaikesta niin paljon.

Pohjalta nouseminen

Kerroinkin edellisessä tekstissä omien henkilökohtaisten asioiden kusemisesta. Se oli varsin lievä ilmaisu. Nyt koin sen, mitä tarkoittaa kun tulee oma pohja vastaan, kun ei enään vaan jaksa. Ulosotto velat vyöryvät joka suunnasta ja vuokrarästit ahdistivat mut nurkkaan. Ihmissuhteet ja perhe-elämän ongelmat kun lisätään samaan soppaan, oli tuloksena täydellinen romahdus.
Suoraan sanottuna asia tapahtui näin; pakokauhu iskee, en pääse pakoon, pakko tehdä jotain. Sydän hakkaa, pelottaa, etsin käteeni jotain. Veitsi. Istun sohvalle veitsi kädessä ja tyyneys iskee.

Selviän tästä itsemurhan harkitsemisesta, mutta ei aikaakaan, kun jo muutaman päivän päästä loputkin seinät kaatuvat päälle ja karu todellisuus omasta elämäntilanteesta lyödään suoraan nenäni eteen. En kestä enään ja jälleen kerran tartun veitseen. Pyörittelen sitä ranteillani. Painan sitä toiseen ranteeseeni, en uskalla viiltää. Pelottaa ja ahdistaa. Ei jaksa, ei toivoa.. viillän ensimmäisen viiltoni ja samassa kun haava alkaa vuotamaan pitkin velttona roikkuvaa kättäni, vuodatan ensimmäisen kyyneleeni. Pisarat valuvat samaan tahtiin valuvan veren kanssa. Nostan käteni ja viillän, aina uudestaan ja uudestaan. Kyyneleet valuvat jatkuvana virtana eikä kasvoillani ilme värähdäkkään, käteni on veren peitossa ja katson vuoroin veistä ja kättäni. Otan päiväkirjani eteen ja alan kirjoittamaan. Itsemurhakirje. Romahdan jälleen sitä kirjoittaessani ja veri tippuu kädestäni tekstin päälle. Viimeiset sanani.. "Anteeks, mä en vaan enään jaksanu."
Hetken tyhjyyjeen tuijottaessani havahdun, ja tajuan etten halua kuolla nyt, en vielä. Puen päälleni ja alle kahdessa minuutissa olen jo ulkona, hengitän syvään. Mä selviän tästä, mä kestän tän kaiken.

Aikaa on kulunut tästä kaksi viikkoa. Kirjeeni löydettiin verinen veitsi vierellä. Tästä seurasi tietenkin suuri kohu ja sain vihdoin apua. Apua, jota en itse uskaltanut pyytää. Ystävät ja perhe tukena olen nousemassa pohjalta. Vuokrat maksettu, duunipaikka hankittu ja tuki sekä turva ympärillä. En ole yksin. Opin puhumaan, kun tuntuu siltä, että ei yksin jaksa. Apua saa, jos osaa pyytää. Pitää uskaltaa. Seuraavassa teksissäni voin kertoa, miksi avun pyytäminen on minulle erittäin hankalaa, sillä asia on pitkä ja todella rankka, sekä arkaluontoinen.

Nyt alan olemaan jotenkin kondiksessa ja nautin jälleen elämästä. Tapasin myös mukavan naisen, mutta en voi hänen kanssaan harkitakkaan mitään vakavaa, sillä mä olen kuitenkin edelleen rikki. Ikäänkuin palapeli, jossa reunat on saatu valmiiksi, mutta sisältä tekemistä riittää. En oman terveytenikään takia pysty nyt parisuhteeseen taikka vastaavaan. Enkä edes halua. Ikäeroakin meillä on huimat 14 vuotta, joka on paljon. Omaa ikääni en paljasta, anonyymin olemukseni vuoksi.

Tästä tämä lähtee, itsensä kokoaminen jälleen ehjäksi. Lupaan myöskin päivittää useammin tietoa edistyksestä tänne, sekä tietysti uusista dokailuista, mokailuista ja sekoiluista, naisia unohtamatta! ;)

Much Love, MissX

Fucked up

Naiset naiset naiset.. kaiken pahan alku ja loppu. Minä etupäässä mukaan luettuna. Kuten voikin jo arvata, erohan entisen tyttöystäväni kanssa tuli. Ei toivomallani tavalla, mutta asia oli pakko tehdä alituisen riitelyn ja epäluulojen takia. Itse suosin yleensä ja lähes aina henkilökohtaista face to face eroamista, mutta vittuuntuneena ja kymmenen promillen humalassa asia päätettiin varsin lyhyesti ja ytimekkäästi puhelimitse. En ole ylpeä siitä, varsinkaan, kun seuraavana aamuna katson puhelintani ja totean, että kappas vaan mitä eilen onkaan tapahtunut. Totuus kuitenkin on, ettei suhdetta olisi ollut kannattavaa jatkaa enään päivääkään.

Omat sisäiset ristiriidat tulee siis tosiaan selvittää, ennen kuin harkitsen edes unissani seurustelua uudelleen. En pettänyt entistä naistani, en missään tapauksessa. Kuitenkin se, että vain noin viikko eron jälkeen olin erittäin LÄHEISEN ystäväni kanssa erittäin LÄHEISISSÄ tunnelmissa jälleen, kertoo valitettavan paljon. Varsinkin, kun se tapahtui muutamaankin kertaan.

Ei voi muuta ajatella kuin, että mitä mä haen? Mitä mä haluan? En halua seurustella, mutten halua tyytyä pelkästään yhteen iltaan. Tarvitsen siis väistämättä fuckbuddyn tai muun ei niin vakavalla meiningillä olevan naisen. Kylmän kuoren alla mussa kuitenkin elää toivoton romantikko joka oikeesti rakastuu päätä pahkaa jos joku kolahtaa, ja mun kohdalla siitä ei ole seurannut mitään hyvää, olen osannut valita naiseni aina väärin. Kun seurustelen henkilön "ihana tyttöystävä" kanssa, en pysty siihen, en rakasta. Kun en seurustele henkilön "fuckbuddy" kanssa, rakastun palavasti ja taas sattuu. Ei hyvää päivää, osaan tosiaan olla toivoton tapaus.

Entinen naiseni on kuitenkin ystäväni nykyään ja näemme useasti viikossa, vain kavereina. Ainakin omalta osaltani, ja toivon samaa myös häneltä. Taasen tämä läheinen ystäväni..en voi kieltää, etteikö minulla olisi tunteita. Ne eivät tosin ole järjettömän suuria, mutta ovatpahan kuitenkin. Ikäänkuin ihastus. Mutta..Se ei vaan toimi, karu fakta. Ja tämä suuri rakkauteni. En tiedä miten, mutta vihdoin alan pääsemään lopullisesti hänestä yli. Se vaati verta, hikeä ja kyyneliä (varsinkin niitä) mutta se kannatti. Jotten antaisi väärää kuvaa, on minulla tunteita häntä kohtaan edelleen, ja rohkenisin epäillä, että niitä tulee aina olemaankin. Mutta elämä jatkuu. Haluan sen jatkuvan. Ja ennen kaikkea, haluan itselleni nyt naisen. En mitään vakavaa.. but you know, wanna get laid ;)

Haha..mitähän tästäkin vielä tulee. Kaikki henk.koht asiat kusee ihan olan takaa muutenkin. Onneks jaksaa kuitenkin hymyillä, kyllä tää tästä. Ei voi muuta kun nauraa!

-10.4.2011-

Huvittuneena katselen tyhjää otsikon paikkaa, miettien mitä siihen sijoittaisin. Aikaisempia tekstejäni luettuani en voi muuta kuin nauraa sille, mistä aion parhaillaan kirjoittaa. Herää epäilemättä ajatus, kärsinkö kaksisuuntaisesta mielialan häiriöstä tai todella vauhdikkaasta mielialan vaihtelusta. Uskoakseni kyseessä ei ole kumpikaan, vaan rauhaa ei löydy mun elämästä ja asiat kiihtyvät tapansa mukaan 0-100 alle kahdessa sekunnissa. Kuten viimeksi kirjoitin seikkailuistani uuden tuttavani kanssa sinkkunaisena, on aika päästää irti taas siitä vaiheesta. Oli aika rauhottua ja oon saanu elämääkin kondikseen pikkuhiljaa, ainakin jossain muodossa. Sillä yllätys yllätys, olen tavannut naisen.

Normaalin sellaisen, mikäli kyseistä oletussanaa voi edes ihmisissä soveltaa. Paljon olemme pyörineet yhdessä muutaman viikon ajan ja nautin hänen seurastaan. Eilen sovimme, että tapailemme. Olimme matkalla kohti kantabaaria, kun hän kysyi suoraan haluanko pitää vaan hauskaa vai olisinko valmis tapailemaan. Katsoin häntä pitkään silmiin ja mietin mitä sanoa. Nainen painottaa minulle, että jos haluan pitää vain hauskaa se on ok, mutta jos tapaillaan niin silloin ei muita naisia. Tarkkailen naisen katsetta..onko hän huomannut luonteeni hankaluuden. Ei, ei ole. Ymmärrän hänen halunsa tietää missä mennään, sillä viime tekstistä tuttu nainen odotti minua baarilla. Aika alkoi loppua kesken ja vastaus vaadittiin. Sanoin olevani valmis tapailemaan.

Mietin koko matkan baarille päätöstäni. Paikalle saapuessamme näen ystäväni, ja istuudumme hänen viereensä. Muut ystäväni kyselevät minulta, olenko hullu vai järjestinkö itseni vahingossa tähän tilanteeseen. Tiedän, ei ole kaikkien mielestä kovin sopivaa, että istun samaan aikaan naisen kanssa jota tapailen sekä ystävän, jonka kanssa ystävyyteen kuului seksi vain muutamia viikkoja sitten. Rauhassa olutta juoden juttelemme niitä näitä ja katselen ystäväni kanssa hänelle seuraavaa kappaletta karaokeen. Kaikki on hyvin. Tosiasiassa, himoitsin ystävääni jokaisella solullani ja hänen vieressään istuminen oli kertakaikkisen hankalaa ajatellen ihmissuhdetilannettani.
---------
-20.6.2011-

Voi perkele, oon niin loistava kirjottamaan tänne, ja USEIN :D Yllä olevan tekstipätkän olin siis kirjoittanut 10.4 ja jostain syystä tallentanut sen luonnoksiin. Sinne puolivalmis tekstini olikin unohtunut hyväksi toviksi. Ei sen suuremmin haittaakkaan, että olin sen unohtanut. Tilannehan elää aina, ainakin omalla kohdallani. Me siis vakiinnuimme tyttöystäväni kanssa huhtikuun lopulla ja näin ollen elän siis parisuhteessa. Minä. Parisuhde. Vau.

Vau-vittu-tosiaan. Se parisuhteen ihanuus kesti osallani kaksi viikkoa, korkeintaan. Sitoutumiskammoisena ja helposti ahdistuvana sekä kaikkeen kyllästyvänä henkilönä voin sääliksenne ilmoittaa, että taas sitä mennään ja lujaa. Suuntana vaan sattuu olemaan helvetin jyrkkä alamäki. Olemme edelleen yhdessä. Kovasti olen eroa miettinyt, yrittänyt pukea sitä sanoiksi. En vain saa sitä sanottua, en kestä jättää tyttöystävääni. Ei niin, etten minä sitä kestäisi. Tuntuu vaan niin pahalta tehdä se toiselle ihmiselle, olisi vaan niin paljon helpompaa jos tyttöni ryhdistäytyisi, lopettaisi haaveilun mahdollisesta yhteiselosta ja jättäis mut oman mielenterveytensä takia. Mut ei. Homma jää siis omalle kohdalle ja koska asia on minulle "helppo", se satuttaa eniten. Tunteeni tyttöystävääni kohtaan kun katosivat parin viikon jälkeen, totaalisesti.

Rakas ex-naiseni on jälleen kuvioissa mukana, ystävänä tosin, mutta rakkauden tunnustusta on herunut sieltä puolen siihen malliin et meikäläisen sydän meinas pysähtyä. Ei sitä käy kieltäminen, rakastan ex-naistani edelleen, ja palavasti.
Kylmä, julma, muttei totaalisen tunteeton. Siinä minua kuvaavat adjektiivit. En kykene vielä normaaliin parisuhteeseen, en niin millään. En myöskään haluaisi roikkua exässäni kiinni. Valehtelin, totta vitussa haluan.
Pää tässä sekoaa.

Ei Tiikeri Raidoistaan Pääse

Edellisten vuodatusten jälkeen mun elämä on muuttanut täysin suuntaa. Nyt kun asiaa tarkemmin miettii, en tiedä mikä muhun sillon meni entisen naiseni kanssa. Sen verran holtiton tapaus kuitenkin olen, että rauhoittuminen ja vakiintuminen eivät vaan ole mua. Mutta... I'm back.

Eheämpänä, sairaampana ja yhtä kusipäänä kuin ennenkin. Elämä kulkee eteenpäin sellasella vauhdilla etten meinaa itsekään pysyä mukana. Entisen naiseni jälkeen tuntuu kuin olisin menettänyt ajastani ja menostani niin paljon, että on tullut kirittyä juhlimisessa ja sekoilussa hieman liikaakin. Huntress vaihde päällä olen viilettänyt ympäriinsä metsästämässä viattomia naisia. Lopputulos oli kuitenkin kaikkea muuta. Tutustuin näet erittäin mielenkiintoiseen naiseen, johon verrattuna jopa minä olen enkeli.

Tämä uusi tuttavuus..baari-iltana bongasin naisen toiselta puolen baaria ja tapani mukaan aloin naista ääneti valloittamaan. Kaikki sujui pitkään suunnitelmieni mukaan ja loppuillasta nainen saapui kuin saapuikin luokseni juttelemaan. Ihan niin kuin pitikin. Muutaman päivän päästä tapahtuneesta juttelen naisen kanssa koneella uudelleen ja jatkan valloittamistani. Huomaan naisen olevan uskomattoman mukava ja avoin. Yksi asia kuitenkin paistaa läpi muiden, nainen on todella hallitseva ja itsevarma. Asia kävi tässä vaiheessa jo astetta mielenkiintoisammaksi ja kiihottavammaksi. Ei kuitenkaan mene kauaa ja tuijotan tietokoneen näyttöä suu auki. En tiedä kuinka reagoida tulleeseen tietoon, varsinkin kun treffit oli sovittu muutaman päivän päähän. Uusi tuttavuus kertoi minulle ammattinsa. Pornotähti elokuva ja mallialalla, ammatti domina, sadisti ja maksullinen nainen. Luen teksin kerta toisensa jälkeen uudelleen ja hymy nousee kasvoilleni. Aloitan viestiin vastaamisen ja näytölle ilmestyy vastaukseni "okei :)".
Hämmästyin itsekin reaktiotani, sillä mielenkiintoni naiseen vaihtui 80 prosentista 1200 prosenttiin.

Kun tapasimme lasillisella tämän naisen kanssa olin hurmiossa. Hän puhui täysin avoimesti työstään ja minä nautin kuuntelusta. Hymyilen omaa sairauttani, minua kun ei hätkähdytä hänen puheensa. Väistämättä luonteeni mukaisesti yritän hallita tilannetta ja päästä niskan päälle, joka ei kyseisen dominan kanssa tule kysymykseenkään. Raju asenteeni ei hätkäytä naista ja hän kuuntelee myös minua mielenkiinnolla. Naisen haasteellisuus sai minut täysin ekstaasiin. Ekstaasi oli sen verran voimakas, että käytännössä asuin naisen luona seuraavat 5 päivää. Katselin hänen valmistautumistansa töihin asuineen päivineen ja juhlin kuin viimeistä päivää. Lopuksi nainen tokaisi, että dominan homman sopisi minulle hyvin hallitsevan luonteeni vuoksi. Pilke silkekulmassa soin hänelle hymyn ja jatkoimme matkaamme. Pienen hetken mielessäni ajattelin..niin sopisi.

Sairas luonne luo sairaat huvit. Ja minä nautin.

Weakness In Me

"Why do you come here?
When you know I've got troubles enough
Why do you call me?
When you know I can't answer the phone.

You make me lie when I don't want to
And you make someone else some kind of an unknowing fool.."


Mä ymmärrän nyt, minkä takia rakkaudesta on miljoonittain erilaisia lauluja, elokuvia ja satuja. Koska rakkaus satuttaa, vaikka mikä olis. Ja vaikka sen koko ajan tietää, siihen ryntää suinpäin, jättäen järjen leijumaan omiin oloihinsa. Mä tiesin koko ajan, ettei tässä mun jutussa tulis käymään hyvin, vittu mä tiesin. Mut silti mä jaksoin uskoa, tai ehkä todenmukaisemmin toivoa, et kaikki kääntyy vielä paremmin päin. Mä olin sokaistunut kuvitellessa, että musta ja mun rakastajasta, mun naisestani, tulis jotain todellista.

"Love is blind". Kenties, mut edes sokeus ei siihen enään riitä, kun toinen satuttaa sua sun nenän edessä. Siihen soppaan tarvitaan astetta suurempaa tyhmyyttä. Aluks mä en edes sitä huomannut. Annoin satuttamisen tapahtua siinä uskossa, että naisenihan sanoi jo alusta hänellä olevan mies ja lapsi. Kaikki tapahtui vedoten siihen. Silti.. niin moneen kertaan mulle kerrottiin, kuinka ikävä hänellä oli mua. Silti hän soittaa mulle illalla, kun tulin mieleen ja hän epäröi naimisiin menoa. Silti hän saapuu yö toisensa jälkeen viereeni nukkumaan, nostaa käteni ja sukeltaa kainalooni.

Ja minä hölmö uskoin, kerta toisensa jälkeen. Ennen kuin mut viillettiin auki kaikkien silmien edessä. Lauantai ja iltaa viettämässä naiseni ja hänen siskonsa kanssa. Alkoholi vaikutti ja naiseni saa mahdottoman raivokohtauksen tyhjästä, loukkaa mua ja jättäen mut siskonsa kanssa juna-asemalle itse lähtien taksilla kotiin. Mä huusin. Tarkoitus oli sunnuntaina lähteä samalla kokoonpanolla sekä muutaman muun ystävän kanssa risteilylle, jonne minä naiseni kutsuin. Ilmoitan naiselleni vittuillakseni lähtöajan ja kuinka yllättävää, saan vastaukseksi "en oo tulossa" viestin. Haistatan vitut mielessäni hänelle ja vastaan kylmästi "ok". Kun aamulla herään ja kerron äidilleni tapahtuneesta, puhelimeeni saapuu uusi viesti. "Anteeks mun eilisestä sekoilusta =( Toivon mukaan en loukannu sua pahasti <3" Vielä asiasta kyrpiintyneenä vastaan "kaikki ok". Valehtelin. Hän soittaa, niin nöyränä ja kilttinä, kysyy lähtöaikaa. En jaksa enään olla vihainen, hymyilen ja kerron tarpeellisen. Kaikki ok..

Kaikki ei ole ok. Ei naisellani. Hän on etäinen, ja huomaan hänen katseessaan jotain, joka saa hänet näyttämään oudolta. Tunnen katseessa jotakin vastenmielistä, mutta en keksi syytä siihen. Iltani jatkuu kaikesta huolimatta harvinaisen vauhdikkaasti siiderilavan kanssa. Kunnes kello on tarpeeksi paljon ja päädymme yökerhoon. Hän ei puhu minulle, hän ei katso minuun. Naiseni juttelee siskonsa kaverin kanssa intiimisti, tanssii hänen kanssaan koko ajan kahden ja katoaa hetkiksi kyseisen naisen kanssa jonnekkin. Mua kuvottaa. Juttelen naiseni siskon kanssa, jolle avaudun ja kerron, etten vaan enään jaksa ymmärtää. Hänen siskonsa katsoo mua pitkään ja toteaa, ettei ymmärrä kuinka mä oon jaksanu kattoa naistani näinkin pitkään. Lasken katseeni maahan ja mietin. Palaamme naiseni siskon kanssa pöytäämme, kun pysähdyn ja tuijotan silmät suurina eteeni. Enkä ole ainoa. Naiseni suutelee.. korjaan, syö elävältä hyvää miesystävääni. Nämä kaksi ovat niin keskittyneitä kopelointiin ja muuhun aktiin etteivät huomaa katseitamme. Käännän pääni ja pidättelen raivoani. Kyseessä on mun ystäväni, jolle kerroin ensimmäisenä minusta ja naisestani, joka tietää mitä välillämme on ollut. Katson vielä kerron ystävääni ja puren hammasta, vitun kusipää. Silti koko ajan rauhallisena kävelen tiskille, tilaan ja istun samaan pöytään. Välillä käyn haukkumassa naiseni alimpaan helvettiin ja palaan aina takaisin. Tanssin ja juon. Mutta olen hiljaa. Yksi parhaista ystävistäni tulee luokseni, katsoo mua ja sanoo "Sä oot niin kiltti. Mä en voi ymmärtää miten sä voit olla noin kiltti. Et haluu pahaa kellekkään, etkä tuomitse, mä en tajuu". Vastaan hieman hymyillen, etten tajua minäkään. En minä sitä tuominnut. Me emme seurustelleet naiseni kanssa. Hän on käytännössä katsoen vapaa tekemään mitä tahansa, kuten myös miespuolinen ystävänikin. Kohta naiseni katsoo minua suoraan silmiin, hymyilee ja avaa sanaisen arkkunsa. "Musta tuntuu, että mä harrastan tänään tän miehen kanssa seksiä". Hän jatkaa kuvottavaa hymyilyään ja kääntyy taas ystävääni päin. Mä oon tulessa sisältä. Kaikki ystäväni katsovat vuoroin minua ja vuoroin naistani. Mä en pysty tekemään mitään, enkä sanomaan mitään. Nyökytän huomaamattomasti päätäni ja painan käden rintaani. Ihan kun mut ois viilletty auki, revitty kappaleiks ja jätetty kaikkien katseltavaks.

Kun vihdoin pillku koitti, painumme jatkoille minun hyttiini. Olen loppu, niin loppu. En jaksa edes ajatella bilettämistä ja käyn makaamaan sängylleni. Naiseni tulee ja istuu jalkopäähäni. Katson häntä ja mietin samaa, mitä koko loppuillan. "Tule lähellekkin, niin häädän sut helvetin kauas mun läheltä." Katselen häntä, kun hän kännissä vetelee viimeisiä tupakoitaan. Painan pääni tyynyyn ja toivon päivän olevan mahdollisimman nopeasti ohi. Muhun sattuu niin paljon. Kun olen hetken maannut silmät kiinni, havahdun ja aukaisen silmäni. Ja siinä hän on, pää lantioni päällä. Tunnen kylmien väreiden virtaavan lävitseni. "Mene pois, häivy. Älä koske muhun." Nämä lauseet huutavat pääni sisällä ku katson häntä. Nostan kuin nostankin käteni ylös ja...
lasken sen hänen päänsä päälle ja silitän hänen hiuksiaan. Hän painautuu kättäni vasten ja näyttää niin avuttomalta. Pidätän kyyneleitäni. Hetken kuluttua tunnen hänen nukahtavan. Ja niin mä silitin hänet uneen. Nukahdan itsekin. Keskellä yötä herään uudelleen, kun hän kaiuvautuu syliini nukkumaan. Jälleen kerran sallin sen ja nukahdan uudelleen.

Seuraavan aamun jälkeen tuskin puhumme toisillemme muutamia sanoja enempää. En ole juttutuulella. Kotiin palatessani käperryn sänkyyni ja itken. Kuinka tyhmä mä olen. Mä annan toisen satuttaa mua niin kylmästi ja julmasti. Mä en unohda sitä katsetta koskaan, niin kylmä se oli.
Muutaman päivän olen ahdistuneena istunut kotona ja vaan miettinyt. Niin paljon vihaa kun mä tällä hetkellä tunnenkin, niin petetty ja halpa olo kun mulla onkin, mä en voi lopettaa miettimästä sitä ihmistä. Mä en halua sitä ihmistä mun ajatuksiin, mut en tiedä mitä tehdä. Koska mä välitän siitä niin helvetisti, etten synkemmissäkään ajatuksissa halua hänelle mitään pahaa. Miks mä en vaan lopettanu ajoissa ja säästäny itteni kaikelta tältä.?

Koska sitä rakkaus on, aina sattuu. Mä olen tyhjä, enkä tiedä miten sen tyhjyyden täyttää. Mä oon aina ollu kylmä ihminen tän takia, koska niin monta kertaa on liikaa satutettu. Kunnes naiseni tuli luokseni, ja pyysi mua luottamaan ja kerrankin päästämään lähelle. Nyt mun ympärillä on teräsmuuri, eikä siitä enään tulla noin vain läpi, jos edes tullaan.

"..And you make me stay when I should not
Are you so strong, or is all the weakness in me?

Why do you come here?
And pretend to be just passing by
But I need to see you
And I need to hold you tightly."